20170915_090803_resized%5B7629%5D.jpg

Uni ei enää tullut kuuden jälkeen. Melkein tunnin pyörin valveilla, ennen kuin oivalsin, että voin käyttää aikani paremminkin. Kuuntelin sateen ropinaa, mutta en antanut sen haitata. Puin sadevaatteet päälleni ja lähdin ulos. Samassa ropina lakkasi ja sainkin nautiskella sateen jälkeisestä hapekkuudesta lenkilläni.

20170915_090906_resized%5B7630%5D.jpg

Mietiskelin eilistä päivääni. Huippuhienoa päivää! Vuoden ajan olen vältellyt kaikkia aikatauluihin sidottuja asioita. Entisessä elämässäni niitä oli liikaa. Uuvuttavan paljon. Elämä oli kilpajuoksua kellon kanssa. Kun siitä luovuin, en ole uskaltanut tai halunnut mitään sopia kellon tarkasti. En aiemmin, mutta pari päivää sitten putkahti mieleeni, miten hienoa olisikaan joskus olla aikaisin liikkeellä. Herätä varhaiseen aamuun ja lähteä jonnekin. 

Olin kuullut, että paikallisen kansalaisopiston kursseista saa työttömänä 50 %:n alennuksen. Aloin tutkimaan tarjontaa. Ja niinpä olinkin jo seuraavana päivänä eli eilen aloittamassa pilatestuntia aamukahdeksalta. Enkä ollutkaan missä tahansa paikassa, vaan olin entisen työpaikkani entisessä toimipisteessä. Siellä, missä aikanaan aloitin ja vietin parhaimmat työvuoteni. Myönnän, että hetki oli nostalginen.

20170915_091010_resized%5B7631%5D.jpg

Löysin jotain muutakin. Olen jo vuosia haaveillut osallistuvani joskus jollekin kirjoittamisen kurssille. Nyt se hetki tipahti eteeni. Sattumalta, kuin tarjottimella minulle ojennettiin eilen alkaneen luovan kirjoittamisen kurssin esittely. Tilaakin vielä oli, joten tartuin kiinni. Se oli ehkä parasta, mitä olen itselleni aikoihin tehnyt. Tiesin jo heti ensi minuuteilla, että nyt löytyi minun juttuni. Innostuin ihan valtavasti!

20170915_091051_resized%5B7632%5D.jpg

Aamulenkkini kesti 1,5 tuntia. Samoja polkuja kuljin kuin aikanaan koirani kanssa. Hetkittäin kaipasin sitä turvallisuuden tunnetta, josta nyt olen paitsi. Vastaantuleva lenkkeilijä sai muistamaan luottokaverini, jota harva halusi lähestyä. Olin aina turvassa.