IMG_4868.jpg

Kurjet huutelivat lähtömerkkejään sunnuntaisen iltalenkkimme yllä. Lämpöisiin maihin ne jo suuntaavat. Ja ihan kuin vasta olisivat tulleet. Miten tuntuukin kuin kesää ei olisi ollutkaan. Ehkä oli liikaa projekteja, ehkä oli liian vähän vapaa-aikaa. Ei ollut lomaa, koska ei ollut työtäkään. Melkein voisi kuvitella, että luppoaikaa olisi ollut ylenpalttisesti, mutta eihän se niin mennyt. 

IMG_4869.jpg

Lenkin jälkeen jäin katselemaan taivaanrantaa. Se näytti olevan kuin liekeissä.

IMG_4870.jpg

Istuin yksin laiturilla ihailemassa syyskuista iltaa. 

IMG_4872.jpg

Upea hetki hienon kävelyn jälkeen. Retkeltä oli tarttunut mukaamme pussillinen kanttarelleja ja mikä vieläkin parempaa, sain puhelun esikoiseltamme. Siinä vaihtuivat kuulumiset mukavasti matkan edetessä kohti mökkilaituria.

IMG_4873.jpg

Aurinko laski mailleen. Ilta viileni ja hoputti siirtymään sisälle tuvan lämpöön. Myöhemmin illalla kipakat löylyt ajoivat saunasta ulos, takaisin laiturille ja järveen.  Luppoaikaa, lomaa, rentoa olemista. Sitähän se oli, kokonainen sunnuntai-ilta.