Toista päivää jo kotona. On melkein kuin ennen kokematon tunne. Kaikki aika on vain minua varten. Ei ole enää koiraa, joka tulisi välillä kysyvästi kurkkaamaan. Ei rapise kynsien alla laminaatti. Ei kuulu tyytyväistä huokausta, ei ilmoitushaukkua tiellä liikkuvasta. Tästä äänettömyydestäkö se johtuu, ettei kotiin paluu ollut sitä mitä ennen. Koti on tyhjä. Vuodenaika on tyhjä. Syksyn aikainen tohina on ohi. Joulun valmistelu on ohi. Matkan suunnittelu on ohi. Kiva työpaikka meni ohi. Se, jota Helsingistä hain. Mielelläni palaankin takaisin viime viikkoon, muistelemaan aurinkoa, merta ja verkkaista etenemistämme.

Ensimmäisen päivän väsymystä loikoiltiin ja nukuttiin pois liki kaksitoista tuntia. Alaselkä siitä vihoitteli ja pakotti jalkeille. Mies lähti spa-osastolle uimaan, minä puolestani tyydyin venyttelemään ja ehostamaan itseäni aamiaiskuntoon. Hotellialueella oli kaksi vaihtoehtoista aamiaisravintolaa. Ensimmäisenä aamuna valitsimme kansainvälisen, runsaamman vaihtoehdon. Kyllä olikin valikoimaa. Kananmunaa, pekonia, paistettua tomaattia, sämpylää, juustoja, ananasta, appelsiiniä, veriappelsiiniä, melonia, kiiviä, jogurttia, pähkinöitä, muroja, kahvia ja kuohuviiniäkin keräsin itselleni. En sentään kaikkea kerralla, vaan santsasin pariinkin otteeseen.

20180109_121019_resized_1%5B9644%5D%20%E

Päiväretkelle suuntasimme kohti Funchalin keskustaa. Lämmin auringonpaiste kulki mukanamme, vaikka tuolla vuorien päällä pilviä roikkuikin. 

IMG_5401.jpg

Alempana, meren rannassa taivas pysyi selkeänä.

IMG_5398%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Arvelin tiistain olevan viikkomme helteisimmän päivän. Niin olin sääennusteita tulkinnut, mutta erehdyin. Minkä pidemmälle viikko eteni, sen hienommiksi päivät muuttuivat.

IMG_5397%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Hyppäsimme kaapelihissin kyytiin ja matkasimme noin  viiden kilometrin matkan Funchalin yläpuolelle Monten kylään. Ennakkoluuloistani huolimatta matka sujui mukavasti. En osannut edes pelätä. Ylhäällä olisi ollut vaihtoehtona Monten palatsin trooppinen puutarha. Hetken pohdimme, sinnekö vai otammeko uuden hissikyydin ja matkaamme vähän etäämmälle ja alemmaksi kasvitieteelliseen puutarhaan. Molempia ei edes harkittu, koska puistot olivat isoja, olimme olleet liikkeellä pitkään ja kumpaankin oli pääsymaksu.

20180109_140332_resized%5B9635%5D%20%E2%

Valitsimme uuden hissimatkan. Saimme vielä ihailla maisemaa yläilmoista.

20180109_142630_resized%5B9488%5D%20%E2%

Vaikka oli tammikuu, vähiten kukkiva vuodenaika, saimme kuitenkin nauttia pienesti värikkäästä puutarhasta.

20180109_143052_resized%5B9487%5D%20%E2%

Aivan mahtavaa olisi päästä tuonne keväällä, vaikkapa toukokuussa. Siinä on vain yksi ongelma. Toukokuussa en malta olla pitkään poissa kotipuutarhasta ja jos vielä joskus Madeiralle pääsen, olen siellä vähintäänkin kaksi viikkoa, mieluummin vaikka koko kuukauden.

20180109_144047_resized_1%5B9485%5D%20%E

Ihania laskeutumisia eri tasoille

20180109_144057-1_resized%5B9638%5D%20%E

ja taidokkaita sommitelmia erilaisilla kasveilla.

20180109_143920_resized%5B9486%5D%20%E2%

20180109_145804_resized%5B9484%5D.jpg

IMG_5396%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Puutarhasta kerrotaan, että se on perustettu vuonna 1960, pinta-ala on 3,5 ha ja siellä on yli 3000 trooppista kasvia eri puolilta maailmaa.

20180109_151403_resized%5B9483%5D%20%E2%

Lähdimme laskeutumaan jalkaisin alas Funchalin keskustaan. Se oli epäilemättä päivän vaativin osuus. Voisi kuvitella, että ylöspäin kulku jalkaisin on raskaampaa kuin alastulo, mutta tuon päivän kokemus todisti ihan toista. Polvet olivat kovilla minullakin, miehestä nyt puhumattakaan. Sääret ja lonkat kertoivat olemassaolostaan seuraavana päivänä. Tiesimme, että olimme liikkuneet.

20180109_151711_resized%5B9482%5D%20%E2%

Kauniita taloja ja puutarhoja matkamme varrella. Juuri mitään ei pääse kurkkimaan. Muurit suojaavat uteliailta katseilta. Meillähän ei niinkään pihoja peitellä, ohikulkijat saavat vapaasti katsella tai kauhistella. 

20180109_154530_resized%5B9481%5D%20%E2%

Vihdoin pysähdyimme syömään. Näinkin yksinkertainen voi olla taivaallisen hyvää. Paikallista leipää, jonka välissä oli pekonia ja juustoa. Tämä tuotiin lämpimänä pöytään kylmän juoman kera. Hinta ei päätä huimannut ja kuitenkin vatsa sai tarvitsemaansa täytettä. Mietinkin ruuan hintapolitiikkaa. Olemme maksaneet hotelliaamiaisesta, mikä onkin aamujen nautinto. Pyrimme syömään niin paljon, ettei lounasaika ole ihan pian käsillä. Tällaiset välipalat ovat riittävän täyttäviä ja huikean edullisia verrattuna tyylikkäämpiin ravintola-annoksiin. Miksi tuhlata tarpeettomasti ja syödä liikaa, koska kevyt olo on kuitenkin mukavampi matkakumppani kuin vatsan turvotus. Itse panostaisin mieluummin toisenlaisiin elämyksiin. Sellaisiin, jotka normiarjessa eivät ole mahdollisia.

IMG_5399.jpg

Matka takaisin hotellille tuntui jo pitkältä. Mihinkään ei enää jaksanut poiketa. Kaukana rinteessä kohosi Fortaleza do Picon linnoitus. Kerrotaan, että sieltä on huikeat näkymät yli kaupungin ja Funchalin lahden. 

Hotellilla istahdimme parvekkeelle. Pieni sometuokio virvokkeineen. Kello lähenteli ilta-aikaa. Ei ollut myöhä, mutta ei ehkä liian aikaistakaan luovuttaa. 

20180109_193434-1_resized%5B9645%5D.jpg

Sitä tuumimme, että olemmeko nälkäisiä vai riittääkö iltapalaksi suolakeksit, juustot ja Madeiraviini. Kyllä se riitti. Kahdeksan jälkeen keikahdimme vaakatasoon. Mies katseli leffaa, minä luin lainakirjaa. Pian sammuivat valot, sulkeutuivat silmät, tuli uni, yhtä aikaisin kuin ensimmäisenäkin iltana.