20180728_171636-1_resized%5B13245%5D.jpg

Toukokuisella Amsterdamin reissulla tuli minullekin tutuksi tämän kesän hittijuoma Aperol Spritz. Tytär sitä suositteli ja kertoi sen olleen jo viime kesän virkistäjä Brysselissä. Ihastuin juoman raikkaaseen makuun ja ennen kaikkea kauniiseen väriin. Eilen pidimme pienimuotoiset "tupaantuliaiset" uudistetulla mökillämme ja illan alkajaisiksi tarjoilimme, mitäs muutakaan kuin Aperol Spritziä. Ihan itse juoman sekoitin Proseccosta, Carillosta ja kivennäisvedestä. Paljon jäitä ja appelsiiniviipaleet. Näitä myytiin maailmalla yhdeksän euron hintaan.

20180727_232830%5B13244%5D.jpg

Perjantai-iltana lähdimme miehen kanssa järvelle kuun pimennystä tähyilemään. Pettymyksen se meillekin tuotti. Pilvien takana kuu-ukko vain lymyili. Yö oli kuitenkin lämmin ja houkutteli yöuinnille ennen unia.

IMG_6250.jpg

Tätä olemme ihmetelleet. Ei vieläkän levää, vaikka helle vain jatkuu ja jatkuu. Onhan vesi sameaa, niinkuin aina, mutta ei levälauttoja. Vähemmänkin helteisinä kesinä levä on kiusannut enemmän.

IMG_6252.jpg

IMG_6248.jpg

IMG_6251.jpg

Eilen, ennen illan juhlintaa, kävin salilla kuntoilemassa. Samalla reissulla poikkesin poimimaan kotipihasta kukkasia iltaa varten. Olisin kerännyt luonnonkukkia, mutta oikeastaan mitään ei ollut tarjolla. Kuivuus ja kuumuus ovat lakastuttaneet mökkitontin koiranputket, horsmat, kissankellot ja kurjenpolvet ennen aikojaan. 

Niin mahtava olo oli salireissun jälkeen, etten viitsinyt pilata sitä liialla alkoholilla illan aikana. Kannullinen vettä oli oivallista seurustelujuomaa, eikä se heikentänyt yöunia. Nukuin liki 12 tuntia. Tänään teki mieli liikkua lisää. Lähdin viiden kilometrin intervallilenkille ennen saunaa. Venyttelyt päälle, niin johan oli taas energinen olo. Tämmöistä eloa lisää. Kiitos!